Joulukuun 31. päivä järjestimme järjestyksessään ensimmäisen uudenvuoden tapahtumamme The Winter Boatin. Etukäteen mietittynä suurin haasteemme oli sääolosuhteet. Koko joulukuu kun oli hyvin sateinen ja synkkä. Huolemme osoittautui kuitenkin turhaksi ja ilta sujui erittäin mukavasti ja ohessa hieman yhteenvetoa tapahtumasta.
Päivää ennen varsinaista tapahtumaa kävimme rakentamassa puitteet kuntoon. Kansi oli jäässä ja se muistutti enemmän jäähallia kuin tanssilattiaa. Suola kuitenkin puri jäähän ja kannen tanssilattia saatiin tanssittavaan kuntoon. Valot, teltat, kaiuttimet ja DJ:n soittokamat paikalle ja itse meno oli valmis alkamaan.
Lippuja oli mennyt jouluun mennessä noin puolet, mutta uutta vuotta edeltävinä päivinä puhelin tuntui soivan koko ajan ja lippuja meni tiheään kaupaksi. Jopa Forecan aina niin täsmälliset sääennustukset rupesivat näyttämään lupaavilta.
Uudenvuodenpäivä näytti aamusta alkaen loistavalta. Keli oli kuiva eikä tuulikaan hidastanut menoa. Juhlijoita tuli paikalle hieman jopa yllättävästi ympäri Suomen: Helsingistä, Tampereelta, Hämeenlinnasta ja jopa Joensuusta asti, josta olimme todella iloisia. Vieraita neuvoimme pukeutumaan etukäteen riittävän lämmittävästi ja tähän auttoi lääkkeeksi myös kannella tarjoiltava minttukaakao.
Ensimmäiset vieraat olivat jo paikalla yhdeksän aikaan kun tapahtuma alkoi ja väkeä alkoi pikkuhiljaa virrata sisään. Kymmenen jälkeen porukkaa alkoi valua tasaisena virtana ja yhdentoista jälkeen liput olivat käytännössä myyty ja kaikki halukkaat eivät valitettavasti mahtuneet enää mukaan. Ensi vuodeksi tarvitsemme kysynnän takia vielä suuremmat tilat.
Illan kovin meno osui puolen yön jälkeiselle ajalle ja kaupungin ilotulitus näytti kieltämättä komealta laivan kannelta katsottuna. Ihmiset käyttäytyivät yleisesti ottaen todella fiksusti, joten siitä suuri kiitos vieraillemme. Emme törmänneet rakettien tai juomapolitiikan suhteen ongelmiin ja kaikki tuntuivat olevan todella hyvällä fiiliksellä liikenteessä 🙂 Paikat oli helppo siivota tapahtuman jälkeen kuntoon ja suuresta väsymyksestä huolimatta olo oli järjestäjien puolesta tyytyväinen.
Päällimmäisenä nyt parii viikkoa tapahtuman jälkeen on että seuraava Winter Boat on entistä isompi ja entistä isommalla meinigillä! Alustavat suunnitelmat on jo pistetty liikenteeseen, joista lisää myöhemmin. Toivottavasti Viihdyit The Winter Boatilla ja toivomme saavamme palautetta kehittääksemme juhlista entistä toimivamman. Mikäli et ollut paikalla, toivottavasti näemme sinut seuraalla The Winter Boatilla – Turun parhaissa uudenvuodenjuhlissa 😉
P.S. Kiitos Ollis ja muistakaa että Running Koala Street Shopista saa lipulla koko vuoden 10% -alennuksen tuotteista.